|
|
 |
Vapaa-ajan matkustajavakuutus
Vakuutus on voimassa vapaa-aikana tehtävillä koti- ja ulkomaanmatkoilla. Yhtäjaksoinen matka saa kestää korkeintaan 60 vuorokautta.
Vakuutus korvaa matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa ja omavastuuta. Lisäksi vakuutuksesta korvataan Ifin hyväksymä kuljetus kotimaahan sairaus- ja kuolemantapauksissa sekä matkan peruuntumisesta, keskeytymisestä ja matkalta myöhästymisestä aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia.
Sairauden hoitokuluja korvataan korkeintaan 90 vuorokauden ajalta hoidon alkamisesta ja tapaturman hoitokuluja enintään kolmen vuoden ajalta tapaturman sattumisesta.
Vakuutusturva myös lapsille
Vakuutetun vanhempansa mukana samalla matkalla matkustavat alle 20-vuotiaat lapset sisältyvät vakuutukseen, kuitenkin samanaikaisesti vain yhden vakuutuksen perusteella. Lapsilla on vakuutuksessa samat turvat kuin jäsenelläkin, ja lisäksi korvaus tapaturman aiheuttamasta kuolemasta on 2 000 euroa ja tapaturman aiheuttamasta täydellisestä pysyvästä haitasta 10 000 euroa.
Tarkempaa tietoa vakuutuksen yksityiskohdista löydät vakuutusehdoista.
|
|  |
Vakuuta myös puolisosi!
Hyödynnä järjestöalennusta puolison matkavakuutuksessa. Lue lisää
|
|
|